1354403.jpg

Arvatkaapa, kuka odottaa viikonloppuja kuin kuuta nousevaa? Ja kuka odottaa sitä ihanaa kesää?
Nyt kun viikonloppu taas alkoi, kaivoin kaapista viinipullon pohjat ja tiristin ne lasiini, konttasin kirjahyllyn alimmilta hyllyiltä puutarhakirjat ja kannoin koko komeuden vihreään tuoliini (oikeasti mieheni vihreään tuoliin) ja syvennyin unelmointiin.

Ruusuja vähän lisää, sormustinkukkia, sinisiä kellokukkia sinne tänne, vähän kärhöjä,kaunokaisia, päivänkakkaroita.AAAAAHHH, tätä autuutta, näen sen kaiken jo silmissäni. LAPIO VAIN TAAS HEILUMAAN JA LISÄÄ KUKKAPENKKEJÄ TARPEEN VAATIESSA. Toissa kesänä ajoin jo mieheni hulluuden partaalle, kun tilasin salaa pikkuisen kaivinkoneen kaivamaan yläpihalle ruusupenkin, ison, sillä omat voimat ei olisi riittäneet saviseen, kovaan maahan. piha oli kuin maanjäristyksen jäljiltä, kone ei mahtunut kuin laatoituksen poikki ja se oli laattojen menoa. Sateet tulivat tietysti juuri silloin ja piha oli liejuinen ja syvät renkaanjäljet kulkivat poikki puutarhan.Mies tuli töistä juuri kun kaivinkone kurvasi pihatieltä kauha vanhaa savimaata pullistellen.
Puhumalla siitäkin selvittiin ja uusia suunnitelmia kyti jo mielessä.Lupasin palauttaa pihan entistä ehompaan kuntoon. Hullun puutarhurin ensimmäinen siirto oli tehty.