Viiden kilsan aamulenkin jälkeen oli aika jatkaa keritsemisurakkaa. Kaksi seuraavaa lammasta ( Pimu ja Pökö) seisoi koko toimituksen ajan tosi nätisti, välillä näytti kun olisivat oikein nauttineet kun villapeitteet putosivat suurina laattoina ja olo keveni. MUTTA. Viimeinen lammas, Pötkö nimeltään ei todellakaan halunnut parturiin. Naru kaulassa se vastusteli, se potki ja yritti lähteä ennenkuin homma oli kunnolla edes päässyt alkuun. Välillä minä jo makasin pikin pituuttani maassa, kun se onnistui pakittamaan niin nopeasti ja voimalla. Mutta loppujenlopuksi me selvittiin miehen kanssa voittajina. Valtava kasa villaa jäi ja Pötkö kirmasi hurjasti määkien kavereiden luo. Me päätettiin, että ollaan ansaittu pullolliset kylmää olutta.
Tauon jälkeen vetelin luudalla tuulen mukana sinkoilleet karvatupot kasalle ja huokaisin tyytyväisenä urakan loppumista. Lampaat on mukavia, mutta tämä homma vie voimat...
Valokuva vielä uudesta lookista!